torstai 25. lokakuuta 2007

Lapastelua ja muuta lämmikettä

Koskapa pitää neuloa muutamat lapaset (sekä lahjaksi että omiin tarpeisiin), liityin mukaan Lapaskuuhun. Tosin nyt neulominen on hetken jäissä, koska pikkupakkaset vetivät käsien ihon niin huonoon kuntoon, että täytyy vähän rasvailla. Tai oliko syyllinen sittenkin toissapäivänä syömäni mandariini, tiedä tuosta. Joka tapauksessa iho sen kuin rapisee vain!

Eli koska en pysty nyt juurikaan neulomaan tekemättä iholle enempää vahinkoa, siirryin muihin hommiin. Neidin ristipistotyyny on edennyt vihdoin aika pitkälle. Tosin pari väriä loppui kesken... mutta kun ohjeessa sanottiin, että yksi kaarto kutakin väriä riittää, niin eikö sitä silloin pitäisi uskoa? Eipä riittänyt, saa nähdä riittääkö kaksikaan. No, onneksi on hyvä kauppa 5 km päässä...

Sen lisäksi olisi aika tehdä vihdoin Neidille lämpöpuku. Kai se talvikin sieltä tulee, ja niinkin kovat pakkaset, ettei toppahaalari riitä. Ja saahan sitä käyttää sitten sisälläkin, tai keväällä kuorihaalarin alla. Kaavat on piirretty jo, sitten pitäisi leikellä kankaat ja surautella saumurilla se valmiiksi. Ei onneksi kovin monimutkainen ohje, löytyi Suuresta Käsityölehdestä 9/2002.

Muutakin ommeltavaa on. Ruokalaput ovat aina likaisina, joten aion tehdä niitä useamman kappaleen. Trikoopaitoja pitäisi ommella itselle, Siskolle #3 ja Neidille. Aion kuitenkin käydä ensin katselemassa Joen Langan trikoovinokaitaletarjonnan... Mistään muusta kaupasta nimittäin ei tunnu löytyvän sopivia sävyjä. En tiedä löytyykö tuoltakaan, toivottavasti. Ne olisivat huomattavasti helppokäyttöisempiä kuin kankaasta leikatut. Ja nopeampia ommella...

Kuvia tulee sitten, kun saan jotakin edes puolitiehen ja kameran ladattua. Tai pitää varmaan löytää ensin se laturi, kun en muista mihin sen olen laittanut... onkohan tämä nyt sitten sitä imetysdementiaa tai jotain? :)

Nyt rasvaamaan käsiä ja kankaanleikkuuseen. Taitaa joutua kaivamaan vaseliinin esille, kun mikään muu ei tehoa noihin halkeamiin ;)

1 kommentti:

Katja kirjoitti...

Päivää tännekin ;D mäkin tässä just ostin ittelleni tarjouslankoja, ku oli euron kerä niin mikäs siinä :P Hartiat on vaan niin jumissa et ei tuu mitään. :( huomenna aloitetaankin tehdä mun vanhojenpukua! Hui, jännittää :D Lukaisin näitä sun juttuja läpi mutta eipä mulla mitän järkevää oo sanottavana. :)