Mikään ei nyt tunnu edistyvän mihinkään suuntaan. Ollaan oltu kaksin Neidin kanssa pitkiä päiviä, kun Mies ahertaa kandintutkintoa vauhdilla valmiiksi. No, oikeastaan siinä onkin jo syy, miksi mitään ei tule tehtyä... Neiti nimittäin antaa tehdä melkein mitä tahansa, viihtyy mainiosti itsekseenkin sen aikaa. Mutta annas olla, jos istahdan johonkin ja otan joko sanomalehden tai kutimen käsiini... pari kerrosta saattaa saada tehtyä niin, että istumme sohvalla vierekkäin ja Neiti leikkii muumeilla. Ja sitten kun Neiti nukkuu, olen itsekin niin väsyksissä, että olisi kai parasta mennä myös nukkumaan.
Tänään kävimme keskustassa Neidin kanssa. Piipahdimme myös lankakaupassa, mutta en ostanut lankaa, hyvä minä! Alakerrasta löytyi kyllä sitten monenlaista, mm. paljon erivärisiä nappeja (ihan perusnappeja, niitä tarvitsee aina, mutta ah niin ihania värejä). Neiti oli aivan innoissaan, kiersi koko lankaosaston läpi. Siellä hän vain tepasteli ja otti aina välillä kerän käteensä, heilutteli sitä ja laittoi takaisin, koko ajan hokien "aakaa, aakaa" (eikös olekin ihan selvästi "lankaa"?)
Kuvia ei ole, koska olen laiska. En ole vieläkään laittanut kameraa lataukseen (mutta teen sen nyt). Jotain on valmiina, mutta yllätys, en ole päätellyt lankoja. Se ei vain huvita.
Lisäksi noita keskeneräisiä tuppaa olemaan niin paljon, että kun tekee rivin yhtä ja toisen toista, niin eipä se paljon edistä. Noo, jos ensi viikolla loppupuolella olisi sitten aikaa, siihen saakka on nimittäin aika kiireistä. Saisinko sitä viitseliäisyyttäkin siihen mennessä, jooko?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Päästin kanssa laiskuuden valloilleen.. kaksi isointa neitiä on yökyläilemässä, että luulisi olevan vähän rauhallisempaa..
Jos nyt sitten illalla istuisin tuon Kuura-neuleen pariin ja jatkaisin sitä etukappaleen tekemisellä..
Sentään viitsein tehdä ruuan ihan perunoiden kuorimisesta lähtien..ja tuntui sujuvan hetkessä.. mikä siinäkin aina tökkii..
Kuopus on kanssa kovasti lankojen ja puikkojen perään.. vielä ei ole repinyt puikkoja irti mistään työstä.. vielä..vielä.. :DDDD
Lähetä kommentti