Olipa kerran kesäpipo, ihana sellainen. Sitten se jäi pieneksi, ja äiti yritti hyvällä tahdolla tehdä isompaa. Kävi kuitenkin päinvastoin... vaikka lisättiin yksi mallikerta, niin puikkojen olisi pitänyt olla isommat. No, pipo se on kuitenkin, vaikka meillä ei sille olekaan käyttöä.
Sininen ruusu, lanka Tennessee, puikot 3mm (tyhmä minä!)
Sitten piti yrittää uudelleen. Röyhelöiden tekemiseen ei enää riittänyt äidinkään kärsivällisyys, vaikka äiti yleensä neuloo mitä vain ja miten paljon vain silkasta neulomisen ilosta. Väriksi valikoitui keltainen ja vahingosta viisastuneena puikot vaihdettiin isompiin. Tarina päättyy onnellisesti - Neiti sai kesäpipon ja äidin mielialakin kohosi, kun kerrankin tuli tehtyä jotain sopivaa.
Keltakello, lanka myös Tennessee, puikot 4mm
Niin. Nyt on kyllä kesä, miksi ihmeessä kuvaan siihen ainoaan vuorokaudenaikaan, kun aurinko ei paista? No, on siinä kuvassa sentään (ruukku)kukka. ;) Se muuten kukkii kohta, huomasittekos? En ole onnistunut tappamaan saintpauliaani. :D
(syy siihen, miksi sininen pipo on ruttuinen mutta keltainen ei, on se, että keltaista on käytetty...)
Lisää kasveja, ja niiden juurella korillinen piristystä.
Pari vyyhteä teetee Elegantia ja aika monta kerää Novitan Luxus Cottonia. Nämä eivät aio ehtiä kaappiin saakka, vaan odottavat sopivien puikkojen löytymistä (luultavasti kaupasta, kun 4mm pyöröpuikon hankinta on toistaiseksi jäänyt väliin, ihme kyllä).
Postauksen päätteeksi ARVONTA. 10 000 kävijän raja lähestyy uhkaavasti, hurjaa että täälläkin joku piipahtaa (en tunnusta käyneeni itse noin monta kertaa ;))! Vastaa tämän postauksen kommentteihin, mikä on ehdoton kesäkäsityö? Kerro myös lempivärisi. Tasaluvun bonganneelle sekä arvotulle voittajalle lupaan lähettää pienimuotoisen postipaketin elokuun loppuun mennessä.
Näin pitkä varoaika siitä syystä, että koskaan ei tiedä, mitä pienten lasten kanssa saa aikaan. ;)
Unohdinkohan jotain? Lahopään on kai paras mennä nukkumaan...
torstai 9. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Miun mielestä ehdottomia kesäkäsitöitä on pienet, puuvillaiset, neuleet. Ei oikeastaan ole mitään väliä mitä sitä neuloo, kunhan työ on suht simppeli ja pieni, jotta sitä voi neuloa hiekkalaatikon reunalla istuessa tai rantsussa aurinkoa ottamassa.
Kesälomareissuille taas otetaan mukaan joku isompi työ, jota voi neuloa automatkat.
Lempivärini on sininen.
Minua ei kesällä innosta mitkään käsityöt..aika menee pihalla ja muissa kesä hommissa..talvella sitten joutaa..
Kauniita kesähattuja! Minun kesäneuleeni ovat villasukat :) Ohuista langoista tulee kivoja kesäiltojen sukkia. Ja pukinkonttiin neulon jatkuvasti sukkia tai lapasia. Tykkään kirkkaista ja iloisista väreistä, kuten oranssi, turkoosi ja lime + ruskea :) Aurinkoista kesämieltä!
Kauniita hattuja! Minun kesäneuleena onpi kevyet puuvillaiset topit (jollaisen jopa saanut yhden tehtyäkin tänä kesänä). Kesällä mukavampi tehdä kevyitä, pieniä juttuja. Sininen ja lila taitavat olla lempparivärit!
Hmm... Taidan neuloa huiveja, oli kesä taikka talvi :) Pitsiä on kiva neuloa aina. Ja lempivärini on punainen kaikkine sävyineen. Onnea hienosta kävimäärästä!
Kesäneuleena on pojan neuletakki. Melkein valmis, kunnes viimeistelyn kanssa meni hermo. En lupaa miksi kesäksi se valmistuu.
Mä tykkään neuloa kesäisin erilaisia hattuja ja pipoja. Noita Roseja ja Bluebellejäkin on tullut tänä kesänä neulottua useita.
Tykkään oikeastaan kaikista muista väreistä, kuin tipunkeltaisesta ja havunvihreästä. Neonvärit on myös inhokkilistalla. Tasaluku on kylläkin jo ylittynyt..
Tämän kesän hitti on mulla ollut virkkaus. Patalappuja on syntynyt ja syntymässä edelleen.
Lempiväri on jotain vihreä-ruskea-akselilla, milloin mikäkin ;o)
Kesällä puuvillaa neuloo mielellään, varsinkin ulkona villaneule helteellä ei kauaa jaksa innostaa...
Värimaailmani elää omaa elämäänsä värien kirjon ollessa laidasta laitaan.
Hyvää elokuun alkua ja jaksamista vauvankantoon!
Virkkaus on ollut tän kesän juttu. Usein puuvillalanka koukuttaa, nyt vaan myös se koukku koukutti ;) Teen isoäidinneliöistä peittoa. Johon idea tuli kun hain lankaa viimekesänä keskenjääneeseen mekkoon... Loogista? No ei ;)
Lähetä kommentti