keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Lankaa, muutama kerros lisää, kissa ja hamsteri!

Edellisessä postauksessa esittelemäni neuletyöt näemmä säikähtivät. Ehkä niitä alkoi hävettää. Kerä ruskeaa Kitten Mohairia kiikuttui kaupasta (vihdoin), joten huivi päässee vielä valmiiksi tämän talven aikana. Sagittaria on edennyt jo niin, että 4 kerroksen kuluttua saan aloittaa kolmoskaavion. Ja raitapaidan hiha valmistui! Eilen loin jopa silmukat helmaa varten. Sukkakin on saanut lisää mittaa muutaman kerroksen. Villahousut taitavat jäädä kesken vielä hetkeksi, koska niille ei todellakaan ole käyttöä.


Ylihuomenna alkaa sitten virallinen hamsterikuukausi. Pari tarveneuletta on jo mietittynä - muut perheenjäsenet tarvitsevat hahtuvalapaset. Käytäntö on osoittanut ne loistaviksi lumileikeissä. Niin, paitsi kissa ei tarvitse, koska se käy ulkona vain narussa ja sillä on karvaa omasta takaa ihan riittävästi. Olen tässä kissankarvojen luvatussa valtakunnassa jo miettinyt Koiranheinän lanseeraamaa huovutuskokeilua...




Sivuraiteilta takaisin. Muuten en aio neuloa sen kummemmin sormet verillä (paitsi ne ovat jo valmiiksi, tosin muusta syystä), koska aion saada pitsihuivini valmiiksi. Voisi olla myös aika viimeistellä muutama Neidille aiottu neule, ennen kuin Neiti kasvaa niistä ohi. Ja kuten sananlaskukin sanoo, suutarin lapsilla ei ole kenkiä, eikä neulojan lapsella lapasia riittävästi. Eikä neulojalla itselläänkään. Lapasiakin saattaisi siis valmistua, ehkä. Katsotaan. Sillä ikinä ei tiedä, vaikka hurahtaisin vielä toiseenkin pitsihuiviin heti perään... vähän uhkaavalta vaikuttaa. Ja onhan niitä sukkalankojakin tuolla puikkoja odottamassa... mielessä on myös pari neuletakkimallia mahdollisesti itselle.

Pitää varmaan vähän rajoittaa tätä ideatulvaa, ei tätä ainakaan kuukaudessa tee kaikkea! ;)

2 kommenttia:

NEULOVA ÄITI kirjoitti...

Toi on niiiiiiin tuttu tunne, kun ideoita pulppuaa enempi kuin ehtii todellakaan valmistaa.. Huokaus.. Nooh.. pysyy ainakin mieli virkeänä, kun riittää tota ajatusten tulvaa..

Mä mietin kanssa laitanko miehen asialle kauppaan töiden jälkeen, kun ohi menee.. Ite en ihan heti pelkkien jäätelöiden takia viitsi autolla lähteä.. matkaakin melkein 5 km.. Kerhoreissuilla tulee käytyä vähän pakostakin.. toisaalta fiksumpaa se on hoitaa samalla kertaa kaikki asiat..näillä bensan hinnoilla..huh..

Mutta on se lakritsijäätelö vaan hyvää.. lapset kun tietäis.. :D

Anonyymi kirjoitti...

On se kiva huomata, että muillakin noita uusia ideoita ja sitä myöten keskeneräisiä projekteja riittää... Liekö bloggailulla oma osuutensa asiaan:) Onnea matkaan hamsterointiin!!