perjantai 14. maaliskuuta 2008

Pikamekkonen

Malli on nyt päiväunilla, mutta mekko on kuvassa sentään. Tämmöinen pikamekko valmistui eilen päiväunien aikaan.



Sain eilen myös vietyä myyjäistavarat. Ompelin sinne ne 8 kassia, kyllä meinasi tehdä tiukkaa saumurin kanssa! Yritin surruutella sillä myös flanelli-imuja vaippoihin, mutta neljännen puolivälissä se sanoutui irti. En jaksa tapella enää noiden langoitusten kanssa! Tikkiä ei saa kohdalleen vaikka tekisi mitä. Lanka katkeilee vähän väliä. Ja kun teen kaiken kuitenkin ihan oikein... saumuri joutaa siis huoltoon sitten pääsiäisen jälkeen.

Neuleetkaan eivät oikein edisty nyt. Välillä olen vähän tehnyt jotakin neulepaitaa Neidille (kerroksen - pari), mutta siinäpä se. Lankaa ostin kyllä lisää... ilmeisesti Samos Lollipopin valmistus lopetetaan? Ainakin sitä sai tosi halvalla Prismasta. Pitihän sitä hamstrata. Lisäksi ostin eilen Anttilasta jotakin Novitan puuvillalankaa. Olenkohan ihan hukassa, jos väitän sen nimeksi Linnea? Neiti vei vyötteet jo jonnekin... ;)

Ensi yöstä 1,5 viikkoa eteenpäin olemme pääsiäislomareissulla mummuloimassa. Siispä, jos en ehdi päivitellä tätä blogia, hyvää ja siunattua pääsiäisenaikaa kaikille teille lukijoille! :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Linneapa hyvinkin. Itsekin hypistelin sitä eilen mutta jätin koriin. Samosta menin anttilaan hakemaan, mutta ne tämän kevään värit ovat livenä kamalia.

Kaisa kirjoitti...

Onnellista pääsiäistä sinullekin!

Talsu kirjoitti...

Ei ainakaan Novitan nettisivujen Tuotteet-osiosta tuossa viikolla enää löytynyt Samos Lollipoppia, eli voipi hyvinkin olla että se lopetetaan ...

Niin ja hyvää pääsiäistä!