tiistai 24. helmikuuta 2009

Kuvittelua

Tässäpä tulee vihdoin viimein kuvia.
(miten minusta tuntuu siltä, että olen tämän lauseen kirjoittanut ennenkin?)

Suurin osa näistä on ollut käytössä (osa pitkäänkin) ennen kuvaamista, joten vähän on sellaista käytössä rähjääntymistä huomattavissa...

Esittelyssä siis neulomuksia alkuvuodelta.




Lapaset Neidille. Mallina Ailin lapaset, lanka Novitan Wool. Näissä lapasissa huomasi selkeästi vanhan ja uuden Woolin eron... vanha merinovillainen on huomattavasti pehmeämpää. Ja hieman ohuempaa, mutta ei niin paljon, että se haittaisi. Mutta pehmeysero oli todellakin yllättävän iso. Käytössä ei sentään haittaa, nykyään taitaa uudempikin lanka olla kivasti pehmentynyt.



Kahdet vauvan tumput. Lanka Sirdar Snuggly Baby Bamboo (bambu 80%, villa 20%), puikot 3,5mm. Näihin tumppuihin upposi yhteensä 50g, koko kerä tuli käytettyä hyvinkin tarkkaan. Ihanaa, pehmoista lankaa. Sitä en sitten tiedä, miten lämpimät nämä ovat...



Villapöksyt Neidille. Neitihän on muuten oppinut kuivaksi, mutta öisin on vielä vaipalle tarvetta, ja tarvittiin uudet, paremmat villapöksyt. Malli on tyyliin "kunhan tikkusin"; pyörönä tehty ja haarakiila. Valkoinen lanka on Zitron Loftia, punavihreä Evillan hahtuvaa kaksinkertaisena. Hirmuisen ohutta, mutta pitää hyvin. Ja Loft ei veny ihan niin pahasti kuin hahtuva, joten sekä vyötäröresori että lahkeet ovat jotenkuten kuosissaan edelleen (jokaöisen käytön jälkeen). Joskin jouduin parin yön jälkeen lisäämään vyötärölle kuminauhan...



Mario-myssykin on nyt sitten kokeiltu. Tässä on lankana Novitan Mambo, puikot olivat 5mm. Lopputuloksena tällä käsialalla aikamoista peltiä... tosin kummasti se peltikin pehmenee, onneksi. Kokeilin tätä myssyä pari kertaa ulkona, mutta olen liian ihastunut omaan alpakkamyssyyni, jotta voisin tätä käyttää... (tämä on älyttömän kylmä verrattuna alpakkaan!) Niinpä pipo menee siskoni käytettäväksi.
Voisin kyllä kokeilla tehdä toisen samanlaisen vaikkapa siitä alpakasta; mallissahan ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Lankavalinta ei vain napsahtanut ihan kohdilleen.


Sitten sukkia. :)



Kerttu-sukat Sisko#3:lle. 7 veljestä oli lankana, puikot 3,5mm. Kiva malli edelleen.



Edellisistä sukista jäi ärsyttävä jämäkerä, minkä käytin lähestulkoon sentilleen näihin sukkiin. Koko arviolta 24/25. Raitoina on 7 veljestä Raita -lankaa.



Sama koko edelleen, 24/25. Pitsijoustinta, tai mitä lie virallisesti nimeltään. Näissä lankana Gjestal Maija, puikot 3,5mm bambupuikot. Minun ensimmäiset bambusukkapuikkoni. ;)
Yhdestä kerästä riitti näihin ja jäi pieni nöttönen jäljellekin.



Nämäkin sukat on tarkoitettu Neidin jalkoja lämmittämään. Polvimittaiset raitasukat, myös Maija-langasta 3,5mm puikoilla. Samaa kokoa suunnilleen kuin edellisetkin.



Ja jotain ihan minikokoista - vauvansukat, varsinaisesta koosta ei tietoa, mutta menee luultavasti muutaman ensimmäisen kuukauden ajan jalkaan. Lanka Novita Wool, puikot 2,5mm. Malli on hyväksihavaittu, eli Neidin parhaista vauva-ajan villasukista kopioitu.
Sukkia tikutessa tuli huomattua, että hitaimmin valmistuvat nimenomaan tällaiset vauvansukat... liian pientä näpertämistä kai.


Lopuksi vielä katsaus tulevaan - raitoja tiedossa. :)




Ensi kerralla luvassa alkuvuoden ompeluksia. Arvata saattaa, että lähinnä vauva-aiheisia...

Ei kommentteja: