keskiviikko 26. elokuuta 2009

Jipii

Jeps, nyt on lusittu yksi rokotusreaktio ja yksi flunssa (kolmella ihmisellä) sekä kitisty kolmea hammasta. Ne tosin eivät ole vielä täysin puhjenneet, joten jatkoa lienee luvassa. Eivätkä ne hampaat taida siihen loppua...

Mutta vihdoin, vihdoin. Satunnaislukugeneraattori arpoi voittajaksi Kangaskasan, ilmoitathan yhteystietosi osoitteeseen lentokalaemo (at) gmail piste com! Lupaan lähettää pienen paketin, mutta en lupaa lähettää sitä elokuun aikana, vaikka alunperin niin aioinkin ;)


Ompelukone pääsi tänään lomalta. Syöttötuoli sai viimein pehmusteen uutta käyttäjää varten. Laitan kuvia myöhemmin (taas), nyt on mentävä nukkumaan!

maanantai 10. elokuuta 2009

Tööt

Tulin vain sanomaan, että tööt, arvonta loppui :)

Tasalukua ei kukaan bongannut, mutta arvotaan silti viikolla voittaja, kunhan ehditään. Nyt taas vauvanhoitoon, moi.

tiistai 4. elokuuta 2009

Hävettää, mutta vielä ehtii mukaan.

Nyt voisi kyllä vaikka painua maan alle, kun ei ole tullut kirjoitettua melkein kuukauteen. No, syitäkin löytyy - Typy (nyt 4,5kk) saa kohta kolmannen hampaansa ja lisäksi on melkoisen atooppinen, joten kun nuo lisää lapsiperhearkeen, jotakin on silloin karsittava. Ja valitettavasti se ensimmäinen karsittava on bloggaaminen ja käsityöt.

Näin ollen ei oikein itse voi vastata omaan kysymykseen, mikä on mieluisin kesäkäsityö ;) no, jotain on kesken, puuvillaa ja pellavaa lähinnä. Villaa ei tee mieli neuloa, kun hiki kaatuu päältä muutenkin.

Mutta vielä ehtii arvontaan mukaan; pistetään poikki vaikkapa sunnuntai-iltana, niin ehtii kulua kuukausi arvonnan aloittamisesta. ;)

Ja nyt huspois vauvaa kantamaan, se hermostuu ihan täysin kohta, vaikka kuinka nopeasti yrittää kirjoittaa.